Välitilassa – unet, maalaaminen ja uuden luvun kynnyksellä
Viime kuukausina olen elänyt vaihetta, jota kutsun välitilaksi. Moni tunnistaa sen elämästään. Vanha on jo päättymässä, mutta uusi ei ole vielä saanut selvää muotoa. Silloin kysymykset ovat usein suurempia kuin vastaukset. Mitä seuraavaksi? Mihin olen menossa? Mitä minun pitäisi tehdä?
Olen seurannut tätä vaihetta erityisesti unieni kautta. Työskentelen unien kanssa jungilaisesta näkökulmasta. Sveitsiläinen psykiatri ja psykologi Carl Jung ajatteli, että unet eivät ole sattumanvaraista mielen kohinaa, vaan tiedostamattoman tapa käydä vuoropuhelua tietoisen mielen kanssa. Unet puhuvat symboleilla. Ne eivät yleensä kerro tulevaisuutta kirjaimellisesti, vaan kuvaavat sisäisiä prosesseja, tunteita, kehitysvaiheita ja muutosta.
Symbolit ovat unien kieli. Talo voi kuvata minuutta. Matka voi kuvata elämänvaihetta. Eläin voi edustaa vaistoja, tunteita tai jotakin elävää osaa meissä. Sama symboli voi merkitä eri ihmisille eri asioita, minkä vuoksi unien tulkinnassa tärkeintä ei ole valmis selitys vaan utelias tutkiminen.
Viime aikoina unissani ovat toistuneet odottaminen, lähteminen, tavaroiden järjestäminen ja oman vuoron odottaminen. Olen ollut kuvausstudiossa odottamassa vuoroani, kulkenut lumisateessa, nähnyt kolme kissaa muodostamassa kolmion ja katsomassa ylöspäin, luovuttanut vanhoja tiloja uusille omistajille ja järjestellyt pöytiä ja erilaisia tavaroita.
Samalla myös valve-elämässäni on tapahtunut paljon. Lapsuuden kodin myynti on tullut päätökseen. Tavaroita, valokuvia, tekstiilejä ja muistoja siirtyy ihmisille, joille ne kuuluvat. Jotakin päättyy. Mutta unet eivät ole näyttäneet minulle menetystä. Ne ovat näyttäneet siirtymää.
Eräässä unessa heräsin kello 3.59 Tuo yksityiskohta jäi mieleeni. Ei vielä neljä, mutta aivan sen kynnyksellä. Samoihin aikoihin unissa alkoi toistua myös neliön muoto: pieni neliönmuotoinen suihkutila, neliönmuotoinen pöytä ja muut tilat, jotka tuntuivat muodostavan jonkinlaisen kokonaisuuden.
Jungilaisessa symboliikassa neljä liittyy usein eheyteen ja tasapainoon. Neljä vuodenaikaa, neljä ilmansuuntaa, neliö ja talo ovat kaikki kuvia järjestyksestä ja kokonaisuudesta. Olen pohtinut, voisiko tämä liittyä myös omaan elämäntarinaani.
Nuorena opiskelin opettajaksi, mutten koskaan valmistunut, sillä kesken opintojeni toteutui unelmani näyttelijäntyöstä päästyäni Teatterikorkeakouluun. Myöhemmin kouluttauduin insinööriksi ja nykyisin työskentelen rakennusalalla. Kolme hyvin erilaista vaihetta. Joskus mietin, mikä voisi olla neljäs.
Mutta ehkä kysymys ei enää ole ammatista. Ehkä kysymys on tavasta olla maailmassa. Viime aikoina minua ovat vetäneet puoleensa maalaaminen ja yllättäen myös viinit. Ei niinkään harrastuksina tai saavutuksina, vaan niiden luonteen vuoksi. Öljyväri ja hyvä viini jakavat jotakin samaa. Ne eivät synny kiireellä. Ne sisältävät kerroksia, syvyyttä, aikaa ja vivahteita. Niitä ei voi pakottaa. Niiden kanssa täytyy olla läsnä, tarkkailla ja antaa asioiden kehittyä omassa tahdissaan, niille täytyy ja saa antautua.
Ehkä juuri siksi ne puhuttelevat minua tässä elämänvaiheessa.
Moni meistä on oppinut etsimään seuraavaa tavoitetta, projektia tai saavutusta tai tekemään viisivuotissuunnitelmia. Unet kuitenkin muistuttavat toisinaan toisenlaisesta viisaudesta. Kaikkea ei tarvitse ratkaista heti. Joskus tärkein työ tapahtuu pinnan alla.
Ehkä välitila ei olekaan pelkkä odotushuone. Ehkä se on paikka, jossa jokin uusi hiljalleen kypsyy. Ja ehkä joskus, vasta myöhemmin, ymmärrämme, että juuri tuo välitila oli yksi elämän merkityksellisimmistä vaiheista.
Kirjoitettu 24.5.2026
Susanna Mikkonen 